VeshukanVaksam

Veshukan Vaksam [Veeti]


Om. Ritva Glans

Veeti

Sukupuu

Syntynyt 9.1.2010 Lappeenrannassa

HD A/A, ED 1/0, Silmät terveet

Selkä epävirallisesti terve (kuvattu lonkkien/kyynärien yhteydessä)

DM ja MDR1 vapaa vanhempiensa perusteella.

Korkeus noin 63 cm

Terve, iloinen ja energinen poika (ei allergioita).

SERTiä vaille muotovalio.

LT 155 (hyväksytty)


Veeti on hyväntahtoinen luoksepäästävä veijari, jolla ei kai huonoa päivää olekkaan. Suunnittelemme Veetiä isäksi Kallan pentueeseen, joten pyysin Ritua omistajana kirjoittamaan Veetistä:


Veshukan Vaksam “Veeti” – lempinimiä löytyy: Werneri, Vetski, poikamies, koiramies jne. =)

Veeti on asunut koko pienen elämänsä kerrostalossa, Helsingissä. Veetin omaan laumaan kuuluu; kaksi pientä, riiviömäistä ja pentumaista, reilun vuoden ikäistä kissaa, Kasmir & Constantine (sisarukset, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet Veetin kanssa), sekä kaksi ihmistä, Ritu & Kimmo.

Veeti on ollut pienestä asti rauhaa rakastava koira, Veeti ei tahdo tapella muiden kanssa, eikä myös halua että muut tappelee. Jo kuulemma pentuna, vielä ”syntymäkodissaan” asuessaan, Veeti meni väliin jos muut pennut nahistelivat. Ja sellainen ”väliintulija” Veeti vieläkin on, jos kissat vähän riehuu ja leikki menee Veetin mielestä liian pitkälle, niin se menee heti väliin. Yleensä hieman pukkaisee jompaa kumpaa kissaa kylkeen ja ”riita” menee heti poikki.

Veeti on luonteeltaan iloinen, reipas ja rohkea. Vaikka aina ei heti uskaltaisikaan mennä jotain katsomaan ja haistelemaan, niin hetken päästä uteliaisuus vie aina voiton. Kerrankin Veetin ollessa noin parin vuoden ikäinen, se ihmetteli yhtä erikoisen muotoista patsasta ja päätti, että sille täytyy vähän haukkua ja se pitää kiertää kaukaa, kuitenkin muutaman sekunninsadasosan jälkeen se alkoi kiinnostamaan ja sitä mentiin haistelemaan.

Veeti rakastaa ihan kaikkea ja siis tosiaan tarkoitan IHAN kaikkea, jos lähdemme ulos ja suuntaamme autolle, se on aivan mahtavaa! Koska autollahan pääsee aina jonnekin kivaan paikkaan kuten mökille, koirapuistoon tai vaikka eläinlääkäriin. Sinnekin mennään todella iloisesti aina! Päivälenkillä me käydään lähes aina meidän lähimetsässä, se on mahtavaa! Koska siellä saa juosta vapaana, noutaa keppiä tai ehkä on sattunut jopa pallo mukaan. Siinä taas muutama asia mistä Veeti-poika pitää, keppi, pallo, käpy tai no oikeastaan ihan sama mikä se on, kunhan se vaan lentää! Myös rantavedessä kävely ja sen veden juonti on huippu hauskaa, kuten myös lumessa pyöriminen ja lumipallojen kiinniotto.


Veeti on todella aktiivinen ja fiksu koira, uusien temppujen opettelu ei montaa toistoa vaadi! Tykätäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti treenata TOKO-liikkeitä ihan omaksi iloksi, touhuta erilaisten älytehtävien parissa, kuten piilotella nameja pitkin asuntoa tai heittää keppiä niin ettei Veeti näe minne se lentää, jolloin joutuu nenällänsä tekemään töitä ja leikkiä piilosta, Veetin mielestä on hauska etsiä meitä ja nopeasti se useimmiten meidät löytääkin. Veetille on oikeastaan ihan sama millä sen palkitsee hienosti tehdystä työstä, namit kelpaa aina, kunhan on tarpeeksi herkullisia. Leikillä palkkaaminen treenaamisen yhteydessä on myös kivaa, joskin Veeti ns. kuumenee siitä kovasti, mutta se myös toisaalta innostaa sitä tekemään lisää. Pelkkä kehukin hyvästä suorituksesta kelpaa, kuten sanottua Veetillä on aina hauskaa. Kerran minulle sanottiinkin näyttelykehän laidalla, että ”koira menee kehässä kanssani hienosti, mutta sillä näyttää olevan vähän liiankin hauskaa juuri minun kanssa” (Ritu).

Vaikka Veeti onkin ns. yhden ihmisen koira, niin myös meidän lähipiirin ihmiset on Veetille todella tärkeitä ja rakkaita. Veeti on aina rakastanut lapsia ja todella hienosti leikkii sekä muutenkin käyttäytyy hyvin lasten seurassa. Veetillä on suhteellisen kova vahtimisvietti, etenkin jos olemme Kimmon koko perheen kanssa mökillä (5 aikuista & 2 lasta), niin Veetillä on kova työ saada ns. pidettyä lauma kasassa. Mökillä se saa vapaasti olla ulkona, valvotusti tietenkin ja sen takia se on varmaan maailman paras paikka. Veeti myös puolustaa reviiriään, mökin pihaan kukaan ei tule ilmoittamatta. Välillä naapurin pikkukoirat tulevat uteliaasti pihallemme ja ne saakin Veetin puolesta tulla, pikkukoirat on mukavia.

Veeti kestää hyvin erilaisia koneiden ääniä, liikenteen hälyä ja muuta meteliä. Onhan se aina ollut mukana, niin puunkaato hommissa kuin kaivuritöissäkin. Luonnetestissäkin Veeti sai ++, eli on niin sanotusti laukauskokematon eli koira, joka reagoi ensimmäisiin laukauksiin, mutta kuultuaan useamman laukauksen levottomuus pienenee. Ainoastaan uuden vuoden raketit, saavat Veeti varautuneeksi ja hieman hermostuneeksi. Tämäkin ”ongelma” ollaan ratkaistu olemalla uuden vuoden aattona mökillä, missä paukkuja ei niin paljon ole kuin kotikaupungissamme.

Veeti on täysin terve, mitään allergioita ei löydy. Hieman herkkävatsainen on kuitenkin, ruokavalioon ei oikein sovellu oikein minkäänlainen raakaliha/-luu. Kuitenkin kaikki savustetut tai jollain tavalla kypsennetyt käy oikein hyvin. Pääsääntöisesti Veeti syö Acanan ja Bozita Roburin kuivaruokaa, jota välillä ”maustetaan” hieman mm. piimällä, jauhelihalla, koiran märkäruoalla tai vaikka kananmunalla.

Terv. Ritu

Veetin kuvagallerioista voit katsella lisää kuvia tuplaklikkaamalla.

Facebookista löydät lisää kuvia ja uutisia.

More information and most recent activity is available in Facebook.

Mer information och uppdateringar i Facebook.

(c) copyright: Kennel Alpha Grade and the owners of these dogs.